lauantai 20. lokakuuta 2012



Opettajani Raimon oppi

Jäsenkorjaus

"Keskipohjalainen jäsenkorjaus on vanhaa kansanparannusperinnettä, jota minulle opettivat monet eri kansanparantajat. 1980-luvun lopulla lääkäri Antti Hernesniemi otti minut Kaustisen Viisloppiin jäsenkorjausoppiin ja opettajinani olivat kansanparantajat Pentti Penttilä ja Pentti Mäkelä. Aluksi olin oppilaana ja sittemmin työskentelin siellä ja myöhemmin Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa jäsenkorjaajana ja jo 1990-luvulta olen myös opettanut jäsenkorjausta, ensin Kansanlääkintäkeskuksessa ja sitten omilla kursseilla.
Jäsenkorjaus tehdään jäseniä ja kehoa pehmeästi taivuttelemalla ja painelemalla tai vetämällä ja asiakas itse tekee liikkeitä, joiden avulla laitetaan paikoilleen se, mikä on pois paikoiltaan, kuten kansanparantajat sanovat. Usein kivun syynä ovat myös lihaskalvojen kireys tai  hermopinteet ja silloin hermo pitää vapauttaa.
Valmistan perinteisiä yrttivalmisteita ja muurhaissalvaa, joiden reseptit ja käyttötarkoituksen opettajani minulle jakoivat.
Jäsenkorjauksessa ei käytetä hypnoosia eikä tajuntaan vaikuttavia menetelmiä. En osaa hypnoosia. Energiahoitoa voidaan käyttää osana parannusta. Sillä mm. pehmitetään syviä vatsalihaksia, joihin ei muuten päästä helposti käsiksi. Tällaista energiahoitoa ei voi käyttää ihmisen vahingoksi eikä se muuta tajunnantilaa. Keskipohjalaisessa jäsenkorjauksessa ei ole puhuttu energiasta, vaan se on laiskanmiehen hierontaa. Kuten hieronta, myös energian välitys rentouttaa ja saattaa väsyttää, siksi sitä ei yleensä tehdä jos, ei ole toista kuskia mukana."

Tässä lainaus Raimon blogista.

"Alkuperäinen jäsenkorjaus on eri puolilla Suomea erilaista, mutta missään se ei ollut kalevalaista. Se nimi keksittiin myöhemmin ja sisältökin on eri kuin Penttilän opettama jäsenkorjaus. Olavi Mäkelä tuli töihin Kansanparannuskeskukseen minun jälkeeni eikä hän ollut perustamassa Pauannetta eikä hän ollut Kansanparannusseurankaan perustajajäseniä. Mitä sitten? Mitä väliä sillä on? Väen vängällä pitäisi kertoa virheellisesti jotain muuta kuin totuus.
Seuraavaksi varmaan pitää kirjoittaa niistä omista alkuajoista ja niistä, mistä Pentti kertoi."